Eipä "nolla- putki" jatkunut Rauman ja Tamskin kisojen jälkeen ei Roihun eikä Kirpun osalta, mutta kumminkin saimme tuloksia aikaiseksi :)
Tamskin kisoissa 12.8 kävin hyppimässä Kirpun kanssa. Kirpun radat olivat todella hyviä, vaikka tulokset ei kerro yleensä kaikkea mitä siellä radalla on oikein tapahtunut.
Tulokset menivät seuraavasti;
A-kisa: 5vp (harmillinen hypyn ohitus :/ muuten rata meni todella mukavasti :))
B-kisa(hyppäri): Hyl (Kun piti mennä tiukasti kolmos hypylle kakkos hypyn jälkeen, niin Kirppu jatkoi matkaansa nelos hypylle:/ syykin siihen selvisi, että minulla käsi oli irti minun kropastani ja kun se on irti minun kropastani, niin Kirpulle se tarkoittaa sitä, että nyt pitää mennä kauemmaksi minusta. Pienestä se on kiinni välillä noin hylkääntymiset.. :D)
Lauantaina 14.8 olin Roihun ja Kirpun kanssa takuttien agikisoissa kisaamassa.
Roihulla ei mennyt tällä kertaa kauhean hyvin, koska molemmat radat menivät kontaktien treenailuksi. Roihulle molemmilta radoilta siis hylkäyset. Kirpulla meni ihan hyvin sen suorittamat radat. Kirpulle tuli ensimmäiseltä radalta 15vp (kaksi rimaa ja keinun ylöstulo). Kirpusta ihan selkeesti näki, että se kokeili jälleen uudistetulla pohjalla uutta hyppy tyyliä siksi tuli ne kaksi rimaa. Toiselta radalta Kirpulle 10vp (pujottelussa ei taipunut toiseen väliin ja toiseksi viimeiseltä hypyltä kielto)
Sunnuntaina 15.8 oli vuorossa piirinmestaruus yksilöt ja joukkuekisa. Kirpun yksilöradat päästiin ihan hyvin läpitte, mutta molemmilla radoilla tuli rimoja alas :/
Yksilötulokset menivät seuraavasti Kirpun osalta;
C-kisa: 20vp (neljä rimaa alas :O)
D-kisa (hyppäri): 30vp (neljä rimaa alas ja kaksi kieltoa)
Tunnustelin Kirpun selkää jälleen toisen radan jälkeen niin jälleen Kirpulla lanteen seutu jumissa :/ Ei ole ihme jos tulee rimoja alas :0
En tiedä meidän loppusijoitusta yhteistuloksissa kun en huomannut katsoa kisapaikalla tuloksia siltä osin ja tulokset eivät ole vielä kerinnyt nettiin asti.
Tämän jälkeen hypättiin joukkuekisa. Meijän joukkueeseen kuului kolme koiraa ja kaksi ohjaajaa, koska yksi koira oli loukannut tassunsa, niin siksi oli vain kolme koiraa joukkueessa eli Päivi & belpat Inkeri, Silja & Roihu ja Silja & Kirppu. Silti vaikka lähdimme vajaalla joukkueella kisaa, niin kaikki teki tuloksen :)
Tulokset meni seuraavasti;
Päivi & Inkeri 0vp
Silja & Kirppu 5vp (kolmannelta esteeltä rima alas)
Silja & Roihu 10vp ( 2 rimaa alas ja kontaktit sujui todella hyvin:))
Joukkueen yhteistulos: 15vp ja sijoitus oli 4./8 joukkueesta
Kyllä voi näköjään vajaallakin joukkueella pärjätä mainiosti :)
maanantai 16. elokuuta 2010
tiistai 10. elokuuta 2010
10.8.2010 Tuloksia, uutisia, päivityksiä....
Kylläpä on vierähtänyt hujauksessa koko kesäloma. En voi uskoa, että yo - kirjoitukset lähenee ja viimeinen vuosi alkaa koulussa. Nämä viimeiset pari vuotta on mennyt hujauksessa :) Valmistujaisia odotellessa!
Ikäviä uutisia tähän alkuun, Sirkan äiti Oona (Tk2, agi2 Rowan - Alley´s Daddy´s Dolly) jouduttiin loupumaan ihanasta mummelista 13,5- vuotiaana ;( Hyvää matkaa Oona ja lepää rauhassa :/
Oonaa lämmöllä muistaen Larmun poppoo, Kirppu ja Sirkka
Mutta siirryn tähän iloisempaan aiheeseen eli agiliitämiseen. Heinäkuussa kävin Kirpun kanssa kisaamassa agirodussa ja olin itse tuomaroimassa agirodussa joukkuekisassa sunnuntaina. Kokemusta kertyi todella paljon tältä reissulta ohjaajalle sekä koiralle. Radat olivat hyvin mukavat suomalaisilla sekä ulkomaalaisilla tuomareilla. :)
Kävin 24-25.7 Rauman reissulla agikisoissa treenikaverin Kaisan ja sheltti Kallen kanssa. Raumalla oli samaan aikaa pitsi- viikot niin kisatkin oli nimetty sen mukaan eli agipitsi- viikonloppu. Kirpun kanssa kisasin viisi starttia viikonlopun aikana ja hylkäys prosentti jäin pienemmälle tällä kertaa :)
Tulokset menivät seuraavasti;
A- kisa: 5vp (rima alas ja keinu oli todella huono. Muuten Kirppu työskenteli koko radan todella hyvin.:))
B- kisa: 20vp (2kpl rima, 2*putken ohitus ja yli aikaa. Meni aika sähläykseksi rata, mutta selvisimme radan lävitse.)
C- kisa: 5vp (kolmannelta esteeltä :( muuten hienoa työskentelyä radalla.:))
D- kisa: Hyl (Nyt se ampui putkeen, muuta väärään putken päähän)
E-kisa: 0vp sija 3 ( Nyt onnistui täydellisesti koko rata, ei ole mitään moittittavaa.:))
Muuten olen tyytyväinen koko viikonlopun tuloksiin Kirpun osalta. Kirpulla onnistui neljällä kontakti radalla kaikki kontaktit <3 Vähänkö olen iloinen, koska Kirpulla pissi kontaktit möllikisoissa, niin pääsin palauttamaan sen treeneissä. Niin kerrankin palautustreenit teki tulosta! :) Tämän reissun myötä Kirpulla on ensimmäinen sm/mm-karsinta nolla, mutta kuusi nolla vielä puuttu, joista 1kpl pitää olla tuplanolla ja 1kpl voitto nolla, muuta niitä sitten metsästämään ensi vuoden skapoja varten.....:)
Haluan vielä kiittää Kaisaa matkaseurasta ja onnea vielä uudelle luokkanousijalle!!!
Kävin 29.7 torstaina laina- koira Roihun kanssa ensimmäiset viralliset kisat ykkösluokassa .
Tulokset menivät seuraavasti;
A- kisa: 10vp (hypyllä kielto ja rima. Muuten radalla sujui kaikki asiat, jopa kontaktikin onnistuivat.:))
B- kisa: 0vp ja sija 2 (upeeta työskentelyä radalla, mutta puomi oli miun mielestä hidas)
Roihun kanssa jatkamme treenimistä ja kisaamista normaaliin tapaan.
Nyt yritän taas päivitellä näitä sivuja jatkossa vähän useammin, jos näiden sivujen lukijat pysyisivät mukana et mitä tällä sivulla tapahtuu :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)