sunnuntai, 29. tammikuuta 2012

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin treenien ja kisojen osalta kohtuullisesti, vaikka huomattavia kisatuloksia en ole saanut aikaiseksi.

Kiilan kanssa kävin Lahdessa koiranäyttelyssä 15.1, jossa toimi tuomarina Leni Finne. Kiila sai junnuluokan EH:n seuraavin arvosteluin; Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto, lähes oikealinjainen pää, hieman sivulle taittuvat korvat, hyvät tummat silmät, hyvä kaula ja ylälinja, niukka eturinta, melko pysty olkavarsi, hieman lyhyt rintakehä, aavistukset pitkä lanneosa, hieman jyrkkä lantio. Ok takakulmaukset, oikea askelpituus. Kiila aloitti 28.1 agilityuransa medimölliluokassa. Tulokseksi saimme 25vp --> johtuen esteiden ohituksista :P mutta muuten kulki todella hyvin ja vauhdikkaasti :) Tarvitsee vahvistaa enemmän estehakuisuutta eikä ohjaajan hakemista. Mölliagivideo löytyy Kiilan sivulta :))

Roihun kanssa aloitin tänä vuonna kisaamisen 8.1 Tamskin kisoissa. Ensimmäiseltä radalta 15vp. Rata sujui kokonaisuudessaan hyvin :) Lukuunottamatta ohjaajan ohjausvirheistä johtuvaa kahta riman tiputusta ja yhtä kieltoa. Toiselta radalta kaaottinen hylkäys :( Roihu varasti lähdöstä :O itselläni meni pasmat aivan sekaisin.. siitä johtuen tuli riman tiputuksia :(( Parin viikon päästä starttasin hyvinkäällä Roihun kanssa. Sieltä saaliksi tuli yksi kaaottinen hylky ja kaksi hyvää hylkyä ---> joissa selvittiin virheittä puoleen väliin asti ja sitten tapahtui toisella radalla yksi riman tippuminen kielto seuraavalla esteellä ja seuraavalla esteellä tuli hylky. Toisella radalla menin liian lähelle estettä --> siitä johtuen aidan siiveke kaatui kun Roihu hyppäsi ja valui seuraavalle esteelle --> Hylky.
Kävin mölliagilitykisoissa Roihun kanssa samana päivänä kuin Kiilan kanssa. Tuloksena 15vp (kolme kertaa kielto kepeiltä :D Uskomatonta, mutta totta. Roihu harvoin tekee pujottelu virheitä. Roihu liukastui molemmilla kerroilla toiseen väliin ja kun yritin lähettää toisen kerran niin ei kästänyt takaa leikkausta. :O Mutta kyllä näitäkin sattuu varmallekin pujottelijalle.

Siinä oli kuulumiset tällä kertaa.. Mukavia hetkiä sivujemme parissa.. :)

sunnuntai, 18. joulukuuta 2011

Kuulumisia...

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja kiireiden vuoksi on jäänyt uutiset, kisaraportit ja treeniraportit kirjoittamatta. Aloitetaan kuulumisien kirjoittelut siitä, että koirat ovat pysyneet terveinä :) Koiralaumamme on säästynyt parvolta, kennelyskältä ja muilta kulkutaudeilta, vaikka parvo jylläsi laajalti pirkanmaa-alueella.

Treenirintamalta sen verran, että Kiilalla alkaa sujumaan agiliitely odotettua paremmin :) Radalukutaito on kehittynyt huimasti, mutta vielä etenemisessä suorilla pätkillä saattaa lähteä paimentamaan minua, josta johtuen Kiila tulee hypyn ohi. Seuraavien treenien aikana pyrin vahvistamaan sitä, että Kiila osaa hakeutua esteelle eikä minua perääni. Kiilan tottelevaisuus rintamalla näkyy valoa tunnelin päässä :) Kiilalta onnistuu seuraaminen, paikalla makaaminen, aloluokan hyppy, liikkeestä seisominen ja luoksetulo :) Vielä on opeteltavaa, mutta todella hyvin sujuu, vaikka Kiilalla on ikää vain 9 kuukautta.

Roihun agilityrintamalle kuuluu vaihtelivia onnitumisia kisoissa sekä treeneissä. Nollia ei ole tullut lokakuun jälkeen, koska on koitunut ongelmaksi esteitten ohittaminen ja siitä syystä on tullut joko kieltoja tai hylkääntymisiä kisoissa :( Olemme treenanneet nyt treeneissä esteitten ohittamisia eli esteen ohi seuraavalle esteelle ja se on alkanut sujumaan todella hyvin :) Seuraavan kerran menemme kisaamaan 8.1.2012 Tamskin kisoihin. Katsotaan kuinka meidän käy siellä ;)

Kirpun jätin agilityn piirinmestaruuksien jälkeen eläkkeelle selän takia, Kirpun selänlihaksisto ei palaudu enää normaalisti kuin nuorena :/  Päätös oli kova, mutta Kirppu pystyy elämään normaalia eläkeläiselämää :) Olen ottanu Kirpun välillä agilitytreeneihin mukaan höntsäilemään ja papparainen on ollut joka kerta intoa piukasta niikuin aina treeneissä :))

Toivotan kaikille blogini lukijoille Hyvää joulua ja Onnellista uutta vuotta 2012!! :)

sunnuntai, 23. lokakuuta 2011

22.10.2011 agilitykisat Hyvinkää (Roihu)

Olimme eilen Roihun kanssa agilitykisoissa Hyvinkäällä. Hyppäsimme kolme starttia, joissa tuomareina toimivat Katariina Virkkala ja Vesa Sivonen.
Tulokset menivät seuraavasti;

A-kisa
Ensimmäiseltä radalta tulokseksi 15vp ja aliaikaa. Rata sujui kokonaisuudessaan hyvin. ensimmäinen rima tuli siitä, että en päässyt takaakierrossa pois alta, siksi Roihu pudotti riman. Seuraava rima tuli alas seuraavalta hypyltä, koska Roihulta meni hetkeksi rytmi sekaisin. Yksi virhe tuli tuomarin mielestä A:n ylöstulolta, vaikka näin Roihun ottavan ylösmenon kontaktin :/

 B-kisa
Toiselta radalta tuli tulokseksi 0vp sijoitus oli neljäs. Rata kulki hyvin, mutta keinulla oli ihme räpiköimistä --> Roihu meinasi palata takaisin keinulta. Siinä kohdin paloi aikaa kolme sekuntin verran :/ Pitkiä kaarroksia tuli kahdessa kohtaa.. muuten rata sujui moitteettomasti alusta loppuun asti.

C-kisa
Hyppäriltä tuli tulokseksi 10vp ja aliaikaa. En tiedä, miksi tuli kaksi rimaa alas? :/  Yksi syy varmaan rimojen tiputuksiin oli se, että radalla kasvoi vauhti Roihulla ohjaajan vedätyksen johdosta, jonka takia Roihu ei malttanut hypätä hyppyjä kunnolla. Muuten rata oli päivän paras rata :)

Pitkästä aikaa tuli semmoinen tunne, että voi se päivä paistaa joskus risukasaankin (ohjaaja). Voi jäädä todella hyvä mieli kolmen startin jälkeen ja radat sujuivat pitkästä aikaa vaivattomasti :) Eikun seuraaviin kísoihin ilmoittautumaan! :)

Uutisia...

Noniin, edellisestä päivityksestä on kulunut tovi ja on aika taas päivitellä uusia uutisia :)
Kiilan kanssa olen aloittanut agilitytreenit toden teolla, koska Kiila on osoittautunut päteväksi agilitykoiraksi.. Kiila meni viimeisimmissä treeneissä 10-12 esteen ratoja. Kiilan kanssa olen tokoillut myös, mutta enemmän treenaamme agilityn parissa :) Kiilan pujottelu video löytyy täältä , jossa näkyy Kiilan taidon näyte pujottelussa seitsemän kuukauden ikäisenä.

Kirpun agilityura päättyi piirinmestaruuksiin 16.10, koska Kirpun lihaksisto ei paulaudu enää kunnolla treenien eikä kisojen jälkeen. Päätin olla kiusaamatta enää Kirppua, vaikka Kirppu rakastaa yli kaiken agilityä niin mieluummin viettää eläkepäiviään ilman kipuja. Menen käyttämään Kirppua vielä fysioterapeutilla, joka antaa yleislausunnon Kirpun tämän hetkisestä lihaskunnosta. Kuitenkin Kirppu jatkaa vielä toko uraansa Äitini ohjattavana :) Tässä on video Kirpun viimeisestä kilpailusta, joka löytyy täältä . Kirpun tytär Zarecon's Unforgettable alias Alva kävi luonnetestissä saaden tulokseksi +144 ja suoritti BH- kokeen hyväksytysti kahden vuoden iässä! Onneksi olkoon Reija & Alva!! :) Jatkakaa samaan malliin!

Tällä hetkellä kilpailen ja treenailen laina-koira Roihun kanssa säännöllisesti agilityssä kolmosluokassa. Roihulla on kaksi nollaa SM/MM-karsinta nollaa ensi vuoden isoihin kisoihin. Roihun kanssa on ollut mukava treenailla, koska sillä ei ikinä motivaatio eikä vauhti lopu kesken treeneissä. Yleensä ohjaajalta loppuun kunto kesken treenien ;) Tässä on video Roihun treeneistä --> syyskuun lopulta. Videolla näkyy se, vaikka ohjaaja alkaa hyytymään niin Roihu jaksaa vetää loppuun asti samalla tahdilla. :)

maanantai, 22. elokuuta 2011

21.8 Agilitykisat Walat (Kirppu)

Kävimme Kirpun kanssa hyppimässä parin kuukauden kisatauon jälkeen Valkeakoskella parin startin verran Asko Jokisen tuomaroimilla radoilla.
Ensimmäiseltä radalta tuli tulokseksi Hyl jo toisella esteellä, koska ohjaaja lähti liian aikaisin liikkeelle, että Kirppu hyppäsi muurin takaisin päin :( Radalla tuli muutenkin rimoja alas ja pujottelussa Kirppu ei tapunut toiseen väliin :p A:n kontakti onnistui kerran :) Kun Kirppu meni A:lle hypyn kautta uudelleen ei se sitten ottanut alastuloa, koska se tippui ennen alastuloa reunalta maahan :O No, otin A:n uudestaan, kehuin koiran ja poistuimme radalta. :)
Toiselta radalta tuli tulokseksi 5vp, koska Kirppu ei taipunut ensimmäiseen väliin :P Muuten oli todella hyvä rata ja kontaktit toimi todella hyvin!!!!!!! :))) Kun pääsimme maaliin oli ihan onneni kukkuloilla, kontaktit sujuivat hyvin :)) Hyvin auttoi parin kuukauden kisatauko, jonka aikana treenasimme kontaktit kuntoon..
    

sunnuntai, 31. heinäkuuta 2011

Kuulumisia...

Edellisistä päivityksistä on kulunut tovi, sillä on ollut kiireitä mm. yo -kirjoitukset, päättötyö ja agilitykilpailuja takkujen kisojen jälkeen. Yo- kirjoitukset sujuivat mielestäni hyvin, mutta tuloksia ei ole vielä tullut. Tämän kevään yo-kirjoitukset olivat helpommat kuin viime syksyn kirjoitukset, joista jäi hyvä fiilis kokeiden jälkeen :)

Viimeisimmän päivitysten jälkeen on tapahtunut paljon kehittymistä Roipan kanssa agitreeneissä, johon olen ollut erityisen tyytyväinen :) Tämän seurauksena Roihu nousi kolmosiin Rauman agikisoissa 24.7.11!! Aivan mieletöntä! :) Vaikka Roihulla on ollut tapaturmien ja juoksujen takia taukoa, ei se ole haitannut Roipan kehitystä laisinkaan.. 8) Saa jälleen asettaa uudet tavoitteet seuraavia kisoja varten, koska saavutimme tämän vuoden tavoitteemme :)

Tiimiimme saapui uusi tulokas 6.5.11 :) Kirpun jälkeläinen nimeltään
Maple Yard Gin Fizz alias Kiila, joka on sijoituksessa Hasun Tiinalta. Kiila on osoittaunut hyväksi harrastuskoiraksi, jonka kanssa on mukava treenata lajia kun lajia :) Kiila on enimmäkseen treenaillut agilityä mm. ohjauskuvioita ja kontaktien alastuloa.. Pääsääntöisesti Kiila tulee keskittymään agilityyn, mutta siinä sivutoimena luultavasti tulemme kisaamaan tokon puolella myös :)

Kirpun kanssa on ollut jonkun verran taukoa agista, koska Kirppu sikaili juhannuskisoissa A:n ja puomi alastuloilla pitkästä aikaa  :O Olen saanut Kirpulle kontaktit kuntoo jälleen, että voimme jatkaa normaalisti elokuun puolella kisaamista :) Sirkka on treenaillut tottelevaisuutta ahkerammin, että voisimme jopa startata tokon piirinmestaruksissa syksyllä.. Sirkka on jälleen elämänsä kunnossa, joka on todella hyvä asia!! Voi taas treenata hyvillä mielin :)
                  
Siinä varmaan tuli tärkeimmät uutiset, joten toivotan mukavia lukuhetkiä blogimme parissa! :)

        

 

lauantai, 5. maaliskuuta 2011

5.3 Agilitykisat takut (Roihu & Kirppu)

Olin kisaamassa Roipan ja Kirpun kanssa Tampereen agilityurheilijoiden agikilpailussa Lempäälässä. Molemmilla oli kaksi starttia, joissa olivat tuomareina Kari Jalonen ja Anne Viitanen.
Roihun kakkosluokan kilpailut menivät seuraavasti;
A-kisa: Tulos oli Hyl. Rata lähti paremmin kulkemaan kuin edellinen rata (B-kisa). Radalla tuli ennen hylkääntymistä muurin palikat alas ja pujottelun jouduin ottamaan alusta, koska roihu jätti viimeisen välin pujottelematta sen takia, että kääsin kroppaani liian aikaisin seuraavalle esteelle ---> Roihu jätti pujottelematta viimeisen välin. Jatkoimme matkaa, kunnes saavuimme keinulle, joka oli viisi estettä ennen maalia. Roihu suoritti keinun mallikkaasti, mutta ei malttanut jäädä odottelemaan ---> siispä otin keinun uudestaan.
B-kisa: Tulos oli 5vp. Radalta tuli muurin palikat alas, joka johtui ohjaajan voimakkaasta tupla käskystä (Käsi+suullinen). Radalla olisi voinut ottaa kurveja tiukemmiksi :( Muuten rata kulki todella hyvin :)

Kakkosluokkien jälkeen hyppelin Kirpun kanssa kahden startin verran.
Tulokset menivät Kirpun osalta seuraavasti;
A-kisa: Tulos oli Hyl. Rata kulki hyvin paitsi, että radalla tuli kolme rimaa alas ennen hylkääntymistä :O Hylkäätyminen johtui siitä, että saman käden käännöstä tehdessäni en plokannut Kirppua tarpeeksi hyvin ennen käännöstä --> Kirppu kävi tassun mitallisen verran A-esteellä kolmee estettä ennen maalia... Muuten olin tyytyväinen radan sujuvuuteen :)))
B-kisa: Tulos oli 0vp, sijoitus 5/54 koirakosta ja A-Sert!!!! :)) Radasta ei ole muuta kommentoitavaa kuin käännökset lopussa olivat voineet olla vähän tiukemmat ja kontakti nopeammat (keinu ja puomi).

Ei voi muuta sanoa, että molempien koirien työkentely oli todella hyvää ja sujuvaa menoa :)))
Tästä on jälleen hyvä jatkaa :)))