Nonniin vuoden ensimmäistä kirjoitusta kirjoittelen parhaillani, sillä eletään jälleen uuden vuoden alkua. Minulla on ollut tapanani kirjoitella blogiini uudelle vuodelle asetetut tavoitteet jokaiselle koirallanneni sekä myös itselleni.
Ensin kylläkin kerron Kirpun jälkeläisten lonkka- ja kyynärtuloksia.
Kirpun ensimmäisestä pentueesta kävi lonkka-/kyynärkuvauksissa Leaf-Field´s Phoenix alias Julle. Kuvat tulivat kennelliitosta seuraavin arvioin; lonkat: B/B ja kyynärät 0/0!
Kiitos Susannalle Jullen kuvauttamisesta!
Nyt kerron tämän vuoden tavoitteistani :) Olen asettanut Kirpulle ja Minulle tavoitteeksemme, että saisimme ainakin SM-nollat kasaan tulevia kesän agilityn SM:iä varten. Kirpulla on jo kaksi SM-/MM-karsinta-nolla, mutta viisi nollaa puuttuu vielä ja viiteen nollaa sisältyy "tuplat" eli peräkkäisiltä radoilta saadut nollat. Roipalle olen asettanut tavoitteeksi, että saisin sen nostettu kolmosiin, jota kutsutaan agilityssä "kuningasluokaksi". Jos saamme tämän tavoitteen suoritetuksi niin pitää asettaa jälleen uusi tavoite, mutta ei mennä siihen vielä.. :) Sirkan tavoitteena saada itsensä kuntoon ja hoitaa tämän hetkistä "sohva perunan" virkaa kotona Isäni kainalossa.
Minun tavoitteenani koulussa on valmistua laboratorialalta tänä keväänä ja saada YO- lakki jouluna 2011. Tavoitteenani on agilitypuolella kehittyä kilpailijana sen verran, että pystyn viemään radan alusta loppuun asti, vaikka tapahtuisikin radalla ihan mitä tahansa. Myös kehittää kilpailijana oman jänittämistason laskemista erilaisissa kilpailutilanteissa.
Toivotan blogin lukijoilleni hyvää uutta vuotta ja menestyksellistä kisakautta lajiin kuin lajiin.!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti